7.2.2017

Breathing Space

Aloitin joulupäivänä neulomaan Veera Välimäen mallia nimeltä Breathing Space. Ohje julkaistiin viime vuoden helmikuussa ja siitä lähtien näitä on useasti näkynyt blogimaailmassa. Malli onkin tosi suosittu, koska se sopii kaikenmuotoisille vartaloille vinon a-linjaisen helman ansiosta. Omaan Breathing Spaceeni valitsin langoiksi Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä sävyissä Pinja ja Pistaasi. Pistaasi on ihanan värinen vihreä ja Pinja on tosi jännän sävyinen sininen.

Ohjeen mukaan M-koko oli minulle sopivin, joten lähdin neulomaan sitä kokoa. Paita neulotaan ylhäältä alas ja raglan-lisäysten jälkeen erotellaan hihat. Sitten neulotaan muutama raitakerros, jonka jälkeen aletaan neuloa raidallisia lyhennettyjä kerroksia, jotta paidan helma saa vinon muotonsa. Jännitin noiden lyhennettyjen kerrosten neulomista, koska en ollut niitä ennen kokeillut, mutta ne olikin aika helppoja. Lyhennettyjen kerrosten jälkeen päästiin posottamaan vinhaa vauhtia kohti helmaa tehden välillä lisäyksiä ja muita muotoiluja.

Lopetin lisäysten tekemisen samalla, kun toisella puolella oli saatu muotoilut tehtyä, koska olin lukenut, että malli on aika reilu enkä halunnut mitään järjetöntä telttaa omasta paidastani. Kokeilin paitaa myös pari kertaa neulomisen aikana ja selkä jäi epäilyttävästi pussittamaan, mutta ajattelin, että se kyllä tasoittuu ja laskeutuu, kunhan paidan on valmiina kastellut. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Onneksi.




Neuloin helmasta jonkin verran pidemmän ja samoin hihoista tein pitkät 3/4-hihojen sijaan. Kastelun myötä sekä helma että hihat saivat vielä noin 5cm lisää pituutta, mikä ei minua haitannut. Hihat kun tuppaa aina melkein jäämään inasen liian lyhyiksi. Pääväriä eli Pinjaa tähän kului kaksi täyttä vyyhtiä ja kolmatta vyyhtiä reilu 30 grammaa. Pistaasia tasan yksi vyyhti (no okei, jouduin ottamaan pari metriä lisää toisesta vyyhdistä, koska toisen hihan raidat jäivät 1,5 raitaa vajaaksi eli kolme kerrosta! Jos olisin jättänyt päättelylankoja lyhyemmäksi tai jättänyt yhdet hiharaidat neulomatta, niin se olisi riittänyt.)

Paidasta tuli tosi ihana ja tuo Tuulen Tytär on lankana tosi mukava päällä, sen alla ei tarvitse pitää mitään aluspaitaa eikä neule kutita yhtään. Tekisi mieli neuloa myös toinen Breathing Space, ehkä koossa S ja katsoa, miten paljon neuleen muoto ja istuvuus muuttuu. Paitalangat olisi nimittäin tuolla valmiina jo odottamassa.


Lanka: Louhittaren Luola, Tuulen tytär (Pinja & Pistaasi)
Puikot: 3mm & 3,5mm
Paino: 332g

5 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan värinen tämä sun paitasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin tykkään :) Tuo Pinja-sävy on aivan ihana!

      Poista
  2. Oi että miten kaunis villis! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista on, mikä sointuva väriyhdistelmä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)