5.4.2019

Marled Mania Leggings

Taisin laittaa tämän vuoden yhdeksi tavoitteeksi neuloa villahousut/legginssit. No nyt ne on tehty! Neuloin Ravelrysta maksullisen Stephen Westin Marled Mania Leggingsit jämälangoista. Ainoa täysi kerä tai oikeastaan vyyhti meni noihin resoreihin, joka oli siis Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä sävyssä Koralli. Leggarit neulottiin kaksinkertaisesta langasta, joten siihen sai aika mukavasti kulumaan kaikkia jämälankoja, mitä oli kertynyt. Isommat jämät puolitin vaakaa apuna käyttäen ja pienemmät sitten jaottelin värien mukaan vähän kumpaankin lahkeeseen tulevaksi.


Neuloin omiin leggareihini hieman pidemmän resorin, sillä mallineuleessa leggarit ovat hyvin lantiomalliset ja omistani halusin vähän enemmän vatsan päälle tulevat. Valitsin omia mittojani pari kokoa pienemmän, sillä olin lueskellut, että omilla mitoilla tulee aivan liian isot ja tiiättekö, että olisin voinut valita vieläkin pienemmän koon. Varsinkin, kun nuo ovat suurimmaksi osaksi merinoa, niin sehän vähän lörpähtää ja venyy käytössä, joten nuo ovat nyt lähinnä sellaiset lökärit kuin ihonmyötäiset legginssit. Mutta sehän ei menoa haittaa, aivan ihanat väripläjäykset noista tuli joka tapauksessa ja ovat olleet hirmu paljon käytössä, varsinkin silloin, kun oli kovat pakkaset. Nuo ovat nimittäin hirmu lämpimät.


Lanka: resorit: Louhittaren Luola, Tuulen Tytär (Koralli), muuten merinovillaisia jämälankoja
Puikot: 4,5mm & 5mm
Paino: 462g

2.4.2019

Neulottu panta

Toverini pyysi neulomaan hälle pannan ja näytti mallikuvan, minkälainen se voisi olla. Tarkemmin tarkasteltuna se oli hyvin simppelisti neulottu, pelkkää 2 oikein, 2 nurin -neulosta. Neuloin pannan Filcolanan Arwetalla, vaaleanharmaalla. Loin 4mm puikoilla 34 silmukkaa kaksinkertaisella langalla ja sillä sain tarpeeksi leveän pannan. Neuloin muutaman sentin vajaaksi päänympärysmitasta, jotta panta olisi sopivan tiukka eikä heti löystyisi liikaa.

Reunoista sain siistin niin, että oikealla puolella ensimmäinen silmukka nostettiin niin kuin se olisi neulottu oikein ja nurjalla puolella ensimmäinen silmukka nostettiin nurin niin, että lanka oli siinä työn edessä.

Pannan saumakohdan ompelin kiinni ja samalla vedin neulosta hieman suppuun siinä. Sitten neuloin 15 silmukan verran leveää sileää neulosta niin, että se meni pannan ympäri tuosta saumakohdasta.


Lanka: Filcolana Arwetta Classic (954)
Puikot: 4mm
Paino: 45g

29.3.2019

Oslo-pipoja!

Täälläkin on tullut neulottua tätä suosittua PetiteKnitin Oslo-pipoa kaksin kappalein sekä itselleni että miehelleni. Pipon ohje löytyy maksullisena Ravelrysta. Lankana ohjeessakin käytetty Filcolanan Arwetta kahdessa eri harmaan sävyssä. Neuloin itselleni ensin tuon vaaleanharmaan pipon, naisten koossa ja ohjeen mukaisella puikolla. Tein pipostani pari senttiä lyhyemmän eli aloitin kavennukset aikaisemmin, jotta piposta ei olisi tullut niin lörppämäinen.


Miehelle tein myös pipon naisten koossa, sillä hän halusi tiukan ja päänmyötäisen pipon itselleen. Siitä tein vielä omaanikin pikkasen lyhyemmän. Molempiin pipoihin kului lankaa noin 110g. Hyvää viikonloppua!


Lanka: Filcolana Arwetta Classic (954 & 955)
Puikot: 3,5mm
Paino: 112g & 110g

22.3.2019

Raitapallosukat

Pyysin Petrichor Yarnsin Johannaa viime syksynä värjäämään minulle raitapallon omilla väreilläni ja nyt neuloin niistä sukat. Harmaa lanka, jota on resorissa sekä kantapäässä, on Louhittaren Luolan Väinämöistä sävyssä Hopea, jota minulla oli pieni jämäkerä. Neuloin sukat 2,5mm puikoilla ja 60 silmukalla. Niissä on vahvistettu lappukantapää ja leveä nauhakavennus, joissa kärki on silmukoitu. Nämä sukat menevät myös Sukkalaatikkohaasteeseen eli saan nämä käyttöön vasta tämän vuoden lopussa.



Projekti: Raitapallosukat
Lanka: Petrichor Yarns Merino Sock (Memma stripes)
Puikot: 2,5mm
Paino: 58g

20.3.2019

Sukkalaatikkosukat #1

Nonnu Neuloja järjestää tänä vuonna Sukkalaatikko 2019 -haasteen, missä tarkoituksena on neuloa vuoden aikana 12 paria sukkia joko itselle tai lahjaksi. Sukat laitetaan laatikkoon talteen ja ne saa käyttöön vasta tämän vuoden lopussa. Muualla maailmassa tämä haaste tunnetaan nimellä Box of Socks. Minun ensimmäiset Sukkalaatikkosukkani olivat Gründlin Hot Socks Madenasta neulotut pintaneulesukat.

Neuloin sukat 3mm puikoilla, 56 silmukalla. Pintaneuleessa neulottiin vuorotellen koko kerros oikeaa ja kolme oikein, yksi nurin, jolloin tuo kuvio saatiin aikaiseksi. Kantapääksi neuloin tiimalasikantapään ja kärjessä on sädekavennus. Sukista tuli aika kivan näköiset!



Projekti: Box of Socks #1
Lanka: Gründl Hot Socks Madena 6-ply (07)
Puikot: 3mm
Paino: 78g